Hyppää pääsisältöön

Nuorisotyö yhdenvertaisuuden asialla

Kuvaus

Koordinaatin materiaalivinkissä on tällä viikolla valtakunnallisen rasisminvastaisen viikon teemaan sopivia materiaaleja.

Sisältö

Rasisminvastaisella viikolla 16.–22.3.2020 korostetaan ihmisten yhdenvertaisuutta, millä tarkoitetaan, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia keskenään. Ihmiset kohdataan syrjimättä ja tasa-arvoisesti ja kaikilla on samat mahdollisuudet toimia ja osallistua. Lisäksi yhdenvertaisuuteen kuuluu valtarakenteiden ja normien kriittinen tarkastelu ja valmius muuttaa niitä.

Tutustu ainakin näihin yhdenvertaisuutta edistäviin materiaaleihin

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi on koonnut sivuilleen yhdenvertaisuuteen liittyviä artikkeleita, joista nuorisotyön ammattilaiset saavat apuja työhönsä. Allianssista saa tukea, asiantuntija-apua sekä koulutusta yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa. 

Tutustu yhdenvertaisuutta käsitteleviin materiaaleihin Allianssin verkkosivuilla!
  
Kaikki mukana? – Yhdenvertaisuussuunnittelun opas nuorisotyöhön on Koordinaatin vuonna 2018 julkaisema opas, jonka avulla voidaan toteuttaa konkreettinen suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämiseksi nuorisotyön palveluissa. Koordinaatin tuottaman oppaan ovat kirjoittaneet Rauhankasvatusinstituutin toiminnanjohtaja Riikka Jalonen sekä Allianssin yhdenvertaisuustyön asiantuntija Laura Heinonen.

Yhdenvertaisuuslaki edellyttää, että jokaisessa kunnassa tehdään erilliset suunnitelmat siitä, miten yhdenvertaisuutta edistetään omassa toiminnassa. Suunnitelmissa tulee huomioida myös nuorisotyö ja sitä toteuttava henkilökunta. Yhdenvertaisuussuunnittelun opas nuorisotyöhön tukee yhdenvertaisuussuunnittelun prosessia joko nuorisopalveluiden tai yksittäisen nuorisotyön toiminnan tasolla.

Teksti, jossa kerrotaan lainaus yhdenvertaisuudesta teoksessa Kaikki mukana!

 

Oppaan voit ladata Koordinaatin sivulta pdf-muodossa tai tilata painettuna kotiisi!

Nuorten hyvinvointikertomus -sivustolta löytyy kokemustietoa yhdenvertaisuudesta. Sivuston tarinoissa nuoret kertovat esimerkiksi arjessa kohtaamastaan rasismista. Lisäksi sivulla on indikaattoriosio, josta löytyy tutkimustietoa. Sivusto on Helsingin kaupungin ylläpitämä.

Kannattaa myös tutustua oikeusministeriön ylläpitämään Yhdenvertaisuus.fi-sivustoon, josta löytyy kattavasti tietoa yhdenvertaisuuteen liittyvästä käsitteistöstä, hyvistä käytännöistä sekä yhdenvertaisuussuunnitelman tekemisestä. Sivustolla kerrotaan myös kampanjoista, joilla puututaan rasismiin ja parannetaan yhdenvertaisuutta arkielämässä.

Lopuksi voit virittäytyä tunnelmaan katsomalla oululaisten nuorten tekemän Ole kanssani -musiikkivideon, joka julkaistiin rasisminvastaisella viikolla vuonna 2018. 

Katso musiikkivideo YouTubesta!

Jaa artikkeli

Tilaa uutiskirjeitämme

Pysy ajan tasalla kaikkien palveluidemme kuulumisista, tapahtumista, koulutuksista sekä hankkeista.
Välitämme lisäksi tietoa nuorten tieto- ja neuvontatyön ajankohtaisista asioista.

Siirry uutiskirjeisiin!