Hoppa till huvudinnehåll

Nuorisotiedottajan osaamiskuvaus tekee työn näkyväksi

Laura Juntunen

Vapaa toimittaja,

sisällöntuottaja (freelance)

Kuvaus

Yli 80 prosentissa Suomen kunnista tuotetaan matalankynnyksen tieto- ja neuvontapalveluja nuorille. Eurooppalaisessa yhteistyössä tehty ensimmäinen laatuaan osaamiskuvaus nuorisotiedottajille avaa sitä, millaista osaamista työssä tarvitaan ja mitkä ovat osaamisen vähimmäisvaatimukset.
Jaana Fedotoff oranssissa Marimekon Jokapoika-paidassa katsoo käsissään avoinna olevaa YouthInfoComp - Nuorisotiedottajan osaamiskuvaus -julkaisua. Taustalla vaalenvioletit verhot ja iso huonekasvi.

Brödtext

Kuka on nuorisotiedottaja ja mitä hän työssään tekee? Työn kuvaus ja sen osaamiseen liittyvät määritelmät ovat pohdituttaneet nuorten tieto- ja neuvontatyön toimijoita ympäri Eurooppaa työmuodon alusta lähtien. Nuorisotiedottajan osaamiskuvaus (engl. YouthInfoComp), jonka suomennos julkaistiin loppuvuodesta 2022, on merkittävä tulos yhteisestä pohdinnasta ja sopimuksesta, mitä kaikkea työ pitää sisällään.  

Osaamiskuvaus tekee näkyväksi nuorisotiedottajan työn laaja-alaisuuden ja sen, miten työ vaatii jatkuvaa osaamisen päivittämistä. Samalla se tarjoaa työkalun tarkastella ammattilaisilta vaadittavaa pätevyyttä ja siihen liittyvää vähimmäisosaamista. Osaamiskuvauksessa kuvataan tietoja, taitoja ja asenteita. 

Kuvauksen ovat laatineet yhteistyössä eurooppalaiset nuorten tieto- ja neuvontatyön toimijat. Työmuodossa mukana olevien kuulemisen lisäksi osaamiskuvaus pohjaa kahteen eurooppalaiseen selvitykseen sekä Euroopan eri maiden esimerkkeihin. 

”Nuorten tieto- ja neuvontatyön pitkässä historiassa tämä on ensimmäinen eurooppalainen osaamiskuvaus. Alalla työskentelevien tehtävänimike voi Suomessakin vaihdella - muista maista puhumattakaan - mutta nimikkeiden kirjosta riippumatta osaamiskuvauksessa on yhdessä sovittu, mitä kaikkea työ pitää sisällään. Tulee kuitenkin muistaa, että osaamisvaatimukset elävät ajassa, joten vaatimuksia tulee myös päivittää”, kertoo Koordinaatin kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff

Laatuvaatimukset johtavat saavutettaviin ja yhdenvertaisempiin palveluihin

Nuorisotiedottajan osaamiskuvauksen mukaan nuorisotiedottaja tuottaa nuorille suunnattuja tieto- ja ohjauspalveluita erilaisissa toimintaympäristöissä.  

Työn tavoitteena on, että nuorista kasvaa itsenäisiä, aktiivisia kansalaisia ja he voivat tehdä itselleen sopivia, luotettavaan tietoon perustuvia valintoja. Tähän pyritään tukemalla nuorten hyvinvointia ja itsenäisyyttä ammattimaisesti tuotetuilla laadukkailla palveluilla sekä varmistamalla, että tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat yhdenvertaisesti saavutettavia ja riittävästi resursoituja.  

Aluehallintaviraston vuosina 2020–2021 tekemän peruspalveluarvioinnin mukaan yli 80 prosenttia Suomen kunnista on ilmoittanut, että heillä toteutetaan nuorille suunnattuja nuorisotyöllisiä tieto- ja neuvontapalveluita.

”Jos näin moni kunta tuottaa näitä palveluita, uskoisin, että myös osaamisen vahvistamista ja päivittämistä tarvitaan. Ilmiöt, toimintaympäristöt, uusien menetelmien hyödyntäminen... Laaja-alaista asioiden haltuunottoa tarvitaan”, Fedotoff toteaa.  

Nuorisotiedottajan osaamiskuvaus tukee työn pitkäjänteisen suunnittelun ja palveluiden kehittämisen, sillä sen avulla voidaan myös arvioida mitä osaamista jo on, ja mitä tarvitaan lisää. Tätä tietoa voidaan hyödyntää myös kansallisella tasolla muun muassa koulutussisältöjen suunnittelussa. 

”Osaamiskuvaus yhdistää laajan eurooppalaisen nuorten tieto- ja neuvontatyötä tekevien joukon, ja asettaa palveluille laatuvaatimuksen. Samalla se määrittelee työntekijöiden osaamiselle kriteerit. Kaikki tämä tuottaa entistä laadukkaampia palveluita”, Fedotoff tiivistää.

Nuorisotiedottajan osaamiskuvaus on monikäyttöinen

Osaamiskuvaus siis määrittelee, mitä nuorten tieto- ja neuvontatyötä tekevän ammattilaisen tulee vähintäänkin osata. Käytännössä kuvaus koostuu kolmesta eri osaamisalueesta: (1) nuorten tukeminen ja sitouttaminen, (2) laadukas palvelu sekä (3) viestintä ja saavutettavuus. 

Osaamisalueet puolestaan sisältävät yhteensä 12 osaamiskuvausta, jotka yhdessä muodostavat nuorisotiedottajien olennaisen osaamiskokonaisuuden. Osaamiskuvauksia ovat muun muassa nuoren kohtaaminen, osallisuuden tukeminen, yksityisyyden kunnioittaminen, tiedontarpeiden tunnistaminen sekä vaihtoehtojen tarjoaminen.  

Kuvaukset selittävät kunkin osaamisen merkityksen ja soveltamisen käytännössä sekä määrittelevät tavoitteet niihin liittyvien tietojen, taitojen ja asenteiden osalta. 

Nuorisotiedottajan osaamiskuvausta voidaan hyödyntää moneen. Nuorisotiedottajat itse voivat käyttää osaamiskuvausta oman osaamisensa arviointiin ja täydentämiseen, työkaluna tiimien yhteisessä työskentelyssä ja palvelujen kehittämiskohtien tunnistamisessa, ammatillisen kehityksen tavoitteiden asettamisessa sekä kehityskeskusteluihin valmistautumisessa. Se voi auttaa heitä ymmärtämään paremmin oman roolinsa ja tehtävänsä nuorten tieto- ja neuvontatyön työntekijänä sekä tukea viestinnässä. 

Organisaatioiden tasolla osaamiskuvausta voidaan hyödyntää paitsi osaamisen kehittämistarpeiden ja koulutusmahdollisuuksien tunnistamisessa, myös esimerkiksi avoimien työpaikkojen, rekrytointikriteerien ja henkilöstöhallinnon kehittämissuunnitelmissa.

Konkreettinen työkalu jokaiseen organisaatioon

Osaamiskuvauksen yhtenä tavoitteena on myös tehdä nuorten tieto- ja neuvontatyötä ja – palveluilta näkyväksi ja että niiden merkitys osana nuorille suunnattuja palveluita tunnistetaan. Näin osaamiskuvaus vahvistaa nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen roolia sekä paikallisella, kansallisella että koko Euroopan tasolla.  

Työ Nuorisotiedottajan osaamiskuvauksen kehittämiseksi alkoi jo vuonna 2019, kun nuorten tieto- ja neuvontatyön eurooppalainen kattojärjestö ERYICA ja eurooppalainen nuorisotiedotusverkosto Eurodesk ryhtyivät valmistelemaan osaamiskuvausta jäsenorganisaatioidensa kanssa. Osaamiskuvaus julkaistiin englanniksi ja espanjaksi syksyllä 2021. Suomenkielinen versio valmistui vuotta myöhemmin. 

Koordinaatti on ollut aktiivisesti mukana osaamiskuvauksen tekemisessä kokeneena nuorten tieto- ja neuvontatyön asiantuntijana jakamalla tietotaitoa muun muassa Suomessa toteutetusta nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartasta, joka on valmistunut jo vuonna 2018. Koordinaatti on toimittanut osaamiskuvauksen suomalaisen käännöksen.  

”Nuorisotiedottajan osaamiskuvaus on nyt saatavilla maksuttomasti sekä verkko- että printtiversiona, jotta julkaisua voitaisiin hyödyntää työyhteisöissä mahdollisimman laajasti”, Fedotoff sanoo.

 

Lisää aiheesta:

Podcast Nuorisotiedottajan osaamiskuvauksesta

Nuorisotiedottajan osaamiskuvaus 

Prenumerera på våra nyhetsbrev

Håll dig uppdaterad om alla våra tjänster, evenemang, utbildning och projekt.

Prenumerera nyhetsbrev!