Hoppa till huvudinnehåll

Tilaa Kysy, kohtaa ja kuuntele -opas ja esittely

Kuvaus

Opas tarjoaa nuorisoalan ammattilaisille ja alaa opiskeleville perustiedot nuorten kohtaamasta seksuaalisesta houkuttelusta ja seksuaaliväkivallasta sekä ennaltaehkäisyn näkökulmasta tärkeistä taidoista, joita voidaan vahvistaa osana nuorisotyötä ja -toimintaa. Opas on julkaistu suomeksi ja ruotsiksi.
Mika Pietilä kertoo groomingista.

Brödtext

Koordinaatti on julkaissut yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Kysy, kohtaa ja kuuntele -oppaan, joka  tarjoaa perustiedot nuorten kohtaamasta seksuaalisesta houkuttelusta ja seksuaaliväkivallasta. Opas on kirjoitettu ennaltaehkäisyn näkökulmasta ja sisältää tietoa niistä tärkeistä nuorten taidoista, joita voidaan vahvistaa osana nuorisotyötä ja -toimintaa. 

Tilaa maksuton opas ja esittely

Verkossa tapahtuvassa esittelyssä käydään sovitulla tavalla läpi opasta ja sen sisältöjä. Esittely suunnitellaan yhteistyössä tilaajan kanssa ja räätälöidään kohderyhmän mukaan. Kohderyhmä voi olla esimerkiksi nuorisoalan työyhteisö tai alaa opiskelevien ryhmä. Esittelyn voi yhdistää esimerkiksi osaksi ennakkoon sovittua työyhteisöpalaveria. Lyhyimmillään esittely kestää 15 minuuttia. Pidemmät esittelyt ovat verkkoluentoja, joissa pureudutaan aiheeseen tarkemmin.

Materiaalivinkkeistä ideoita toimintaan

Oppaan rinnalle on tuotettu myös Materiaavinkit – Materialtips -julkaisu, johon on koottu eri organisaatioiden tuottamia menetelmiä ja palveluja seksuaalisen houkuttelun ja seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisemiseksi. Lisäksi Koordinaatti on tuottanut videoita sekä podcasteja, joita voi käyttää oppaan ja materiaalivinkkien rinnalla. Materiaalivinkit - Materialtips on päivittyvä julkaisu, johon on tavoite kerätä lisää aiheeseen liittyviä menetelmiä.

Tilaa Kysy, kohtaa ja kuuntele -opas

Painettua opasta voi tilata jaettavaksi työyhteisössä tai opiskelijoille. Yksittäisiä painettuja kappaleita voi tilata suoraan Koordinaatin verkkosivuilla. Verkkosivulla löytyy myös opppaan verkosta ladattava versio.

>> Tilaa oppaan esittely työyhteisölle tai opiskelijaryhmälle
>> Tilaa tai lataa Kysy, kohtaa ja kuuntele -opas
>> Lataa käyttöösi Materiaalivinkin - Materialtips -julkaisu
>> Kuuntele seksuaaliväkivallan ja seksuaalisen houkuttelun ennaltaehkäisyyn liittyviä podcasteja
>> Katso seksuaaliväkivallan ja seksuaalisen houkutten ennaltaehkäisyyn liittyviä videoita

Lisätietoja Koordinaatissa antaa Mika Pietilä, mika.pietila@ouka.fi tai p. 044 703 8216.

Prenumerera på våra nyhetsbrev

Håll dig uppdaterad om alla våra tjänster, evenemang, utbildning och projekt.

Prenumerera nyhetsbrev!