Hoppa till huvudinnehåll

Botit herättivät keskustelua Nusuvefon yleiskokouksessa

Kuvaus

Suomessa verkkotyö on ollut yli 10 vuotta arkipäivää monelle nuorten parissa työskentelevälle. Usein omassa organisaatiossa ei kuitenkaan ole ollut muita verkkotyötä tekeviä, joiden kanssa reflektoida omaa työtä tai ratkaista haastavia tilanteita. Vertaistukea, tiedon jakamista ja uuden oppimista tarvitaan, jotta omaa työtä ja nuorille suunnattuja palveluita voi kehittää. Yhden väylän tälle tarjoaa Nusuvefo.
Ihmisen ja robotin kädet kohtaavat

Brödtext

Nuorille suunnatun verkkotyön foorumi eli Nusuvefo on perustettu vuonna 2007 yhteistyöverkostoksi yleishyödyllisille organisaatioille, jotka toimivat verkossa nuorten parissa. Verkoston jäsenten työ on monimuotoista; reaaliaikaisia chatteja kahden kesken tai ryhmässä, kysymys-vastauspalstoja tai muuta vuorovaikutteista toimintaa verkossa. Näkökulma voi olla esimerkiksi auttava, ennaltaehkäisevä tai osallistava. Koordinaatti luotsaa verkoston toimintaa osana Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskuksen tehtäviä.

 

Nusuvefo goes technology

Marraskuussa 2020 järjestettiin Nusuvefon yleiskokous, johon osallistui lähes 40 henkilöä verkoston jäsenorganisaatioista. Verkossa järjestetyssä tilaisuudessa käsiteltiin ja keskusteltiin erityisesti chatboteista, joita tulevaisuudessa tullaan varmasti hyödyntämään yhä enenevässä määrin myös nuorisotyössä. Nuorten tieto- ja neuvontatyöhön on jo kehitetty chatbotteja, joten kansainvälisesti ajatellen Suomi on etunenässä kehittämässä uutta teknologiaa hyödynnettäväksi nuorisotyössä.

Yleiskokouksessa keskusteltiin chatbottien eettisyydestä sekä siitä, muuttavatko chatbotit kohtaamista nuorten kanssa. Kohtaamistyö kun on nuorisotyön ytimessä. Onko asenneneutraalimpi botti parempi kuin asenteellinen nuorisotyöntekijä? Chatboteissa voidaan ajatella korostuvan tiedon laatu ja oikeellisuus, sillä kehittäjät vastaavat itse tiedon syöttämisestä. Kehitystyössä haastavaa on kuitenkin oikeiden kysymysten löytäminen. Tämän olivat huomanneet chatbotin kehittämistyössä mukana olleet osallistujat.

Bottien takana on aina ihminen, tai tarkemmin ottaen ihmisiä. Parhaassa tapauksessa moniammatillinen kehittäjäryhmä, joka koostuu alan ammattilaisten lisäksi kokemusasiantuntijoita ja palvelun kohderyhmästä. Useamman ihmisen mukana oleminen varmistaa oikean tiedon syöttämisen ja sitä kautta vastuullisen ja luotettavan palvelun, mikä on toki työn tekemisen pääasiana.

Tutustu esimerkkeihin chatboteista
Nuorten Mielenterveystalon Virtuaaliapuri & chat
Po1nt-chatin botti

Tärkeänä huomiona yleiskokouksen puheenvuoroissa tuli esiin se, että avun hakeminen ja vaikeiksi koetuista aiheista puhuminen voidaan kokea helpommaksi silloin, kun keskustellaan tekoälyn luoman hahmon tai kasvottoman nimimerkin kanssa. Esimerkiksi arkaluontoisesta ongelmasta puhuminen voi olla helpompaa, kun ensimmäinen kontakti on vaikkapa botti nimeltä Milli.

Nuoria kohdataan verkossa yhä enemmän. Tulevaisuudessa chatbotteja hyödyntämällä voidaan tehostaa nuorten auttamista entisestään. Vastaukset yksinkertaisiin tiedonhakuihin, kysymyksiin tai taustatiedon kerääminen voisi hoitua helposti botin avulla. Botti voi ohjata nuoren oikean tiedon äärelle ja löytämään vastauksen helppoon kysymykseen jo ennen työntekijän kohtaamista. Teknologiaa hyödyntämällä voidaan helpottaa rutiininomaista, suorittavaa työtä ja vapauttaa näin ollen nuorisotyöntekijän aikaa itse asiaan: nuoren kohtaamiseen.

 

Yhteistyöverkosto edistää nuorten parissa tehtävää verkkotyötä

Nusuvefo on vapaa organisaatioiden yhteenliittymä, jonka jäseninä on tällä hetkellä 51 organisaatiota ympäri Suomea. Toimintaa koordinoi kehittäjäryhmän pysyvänä jäsenenä Koordinaatti, ja muut ryhmän neljä jäsentä edustavat verkoston jäsenorganisaatioita. Nusuvefon kehittäjäryhmä varmistaa, että vuosittain kaksi kertaa järjestettävissä koulutuksellisissa yleiskokouksissa otetaan huomioon verkoston tarpeet ja toiveet.

Verkoston tavoitteena on vaihtaa tietotaitoa, luoda yhteisiä pelisääntöjä ja välttää päällekkäistä työtä. Yhtenä tavoitteena on myös edistää nuorille suunnatun verkkotyön tunnettuutta. Nusuvefossa on muun muassa laadittu yhteiset eettiset ohjeet kohtaaville palveluille ja ohjeet lastensuojelu- ja rikosilmoituksen tekemiseen verkkotyössä.

Tutustu tarkemmin Nusuvefon toimintaan osoitteessa www.nusuvefo.fi

Prenumerera på våra nyhetsbrev

Håll dig uppdaterad om alla våra tjänster, evenemang, utbildning och projekt.

Prenumerera nyhetsbrev!