Lisää nuorisopolitiikkaa nuorisotyöhön

Kuntaliiton erityisasiantuntija Mari Ahonen-Walker avasi MOODI19 – Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulussa 3.10.2019 puheenvuorollaan, jossa esitetään osuvia huomioita nykynuorten elämismaailmasta sekä toivotaan, että nuorisopolitiikka tuotaisiin osaksi nuorisotyötä entistä vahvemmin. Julkaisemme nyt Ahonen-Walkerin avaussanat tekstiksi muokattuna Puheenvuoro-palstallamme.
 

Nuoruuden siirtymät ovat aiempaa epävarmempia 

Hyvät nuorisotyön kollegat sekä tieto-, neuvonta- ja ohjaustyön ammattilaiset:
 
Minulla on etuoikeus avata tällä puheenvuorolla MOODI19-päivät ajankohtana, jolloin nuorisotyö ja sen keskeiset arvot näyttäytyvät ajankohtaisempina ja tärkeämpänä kuin pitkään aikaan. Haluan tässä päivien alussa kiinnittää huomionne nuoruuteen ja siihen sisältyviin erilaisiin siirtymiin. Perinteisesti nuoruuden on ajateltu olevan tapahtumien sarja, jossa erilaiset valinnat ja vaiheet seuraavat toisiaan luontevasti. Nykyään nuoruus ja sen siirtymät tunnustetaan kuitenkin monin tavoin epävarmoiksi, horjuviksi, ja jopa heilurimaiseksi liikkeeksi erilaisten yhteiskunnallisten tilojen välillä.
 
Kuitenkin tässä ajassa nuoret kuulevat jatkuvasti ympärillään puhetta, joka maalailee kuvaa kaikille tarjolla olevista tilaisuuksista. Nuorten mielikuvissa ja aikuisten puheessa erilaiset mahdollisuudet liittyvät useimmiten henkilökohtaisiin taitoihin ja osaamisiin. Tosiasiassa erilaiset kulttuuriset, sosiaaliset ja taloudelliset erot asemoivat nuoria hyvin erilaisiin paikkoihin ja yhteiskunnallisiin asemiin, eivätkä erilaiset mahdollisuudet ole samalla tavalla avoinna kaikille. Rakenteet, yhteiskunnalliset tavoitteet ja järjestelmät raamittavat nuorten mahdollisuuksia, ja valintoja tehdään aina niiden rajoissa.
 
Rajaton yksilöllinen valinnanvapaus on harhaa, johon kuitenkin vankasti uskotaan - useassa sukupolvessa. Tämän uskomuksen myötä erilaiset yhteiskunnalliset riskit sysätään nuorten harteille. Aiemmin ennakoitavana pidetty elämänkulku on muuttunut epävarmaksi, mutta epävarmuus kiinnittyy yksittäisiin ihmisiin, ja ongelmien syyksi nähdään nuorten yksilölliset ominaisuudet. Esimerkiksi koulutuspoliittinen puhe vilisee sanoja, kuten autonomia, oma-aloitteisuus ja valinnan mahdollisuudet, joilla vastuu osaamisesta ja onnistumisesta siirtyy instituutioilta yksilöille. Samalla se synnyttää jatkuvan riittämättömyyden tunteen. Kun nuori ei vastaa ympäristön ja yhteiskunnan odotuksia, hänet määritellään piirteidensä tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa kautta vajavaiseksi tai vastuuttomaksi toimijaksi.
 

Katse nuoren ominaisuuksista kohti yhteiskunnallisia rakenteita

Tutkijat ovat jo pitkään kiinnittäneet huomiota siihen, että vaikka monilla nuorilla on varmasti suuriakin ongelmia, julkinen, ongelmia korostava huolipuhe ruokkii yleistä toivottomuutta ja tarjoaa poliitikoille ja viranomaisille uusia tapoja kontrolloida nuorten käyttäytymistä ja toimintaa. Esimerkiksi syrjäytymispuhe rajaa monin tavoin nuorten toimintamahdollisuuksia. Siitä tulee poliittinen väline, jonka varjolla kaikkien nuorten liikkumatilaa voidaan kaventaa erilaisilla uusilla velvoitteilla. (Suutari & Suurpää 2001, 5-6.)
 
Usein nuorille asetetut velvoitteet eivät vastaa ongelman syyhyn, vaan ne lähinnä keskittyvät hoitamaan jonkin toisen ongelman seurauksia. Esimerkiksi, jos vahvasti periytyvää kouluttamattomuutta pyritään ratkaisemaan pakkohaulla, ratkaistaan koulutukseen hakeutumisen ongelma, mutta ei vielä varsinaisesti tarjota välineitä koulussa pärjäämiseen tai koulutuksen mielekkääksi kokemiseen. Kun koulunkäynti ei sitten tarjotusta paikasta huolimatta onnistu, mahdollinen keskeyttäminen paikallistuu usein yksilöön. Vian voidaan osoittaa olevan vääränlaisessa nuoressa, ei järjestelmässä.
 
Kuitenkin esimerkiksi muutaman vuoden takaisessa THL:n syntymäkohorttitutkimuksessa todettiin, että monet ulkopuolisuutta lisäävät riskit ovat ylisukupolvisia. Ne nuoret, jotka ovat olleet jossakin vaiheessa sijoitettuna kodin ulkopuolelle, voivat huonommin ja kiinnittyvät heikommin yhteiskuntaan. Lisäksi vanhempien koulutustaustalla, sosioekonomisella asemalla ja terveydentilalla on suora vaikutus nuorten kouluttautumiseen sekä muuhun hyvinvointiin. Vanhempien omalla koulutuksella on yhteys perheen taloudelliseen tilanteeseen, ja se vaikuttaa siihen, millaiseksi nuorten taloudellinen asema tulevaisuudessa muodostuu.
 
Kohorttitutkimus paljasti edelleen, että nuorten koulutuksessa ja hyvinvoinnissa on merkittäviä alueellisia eroja. Tutkimus osoittaa, että kaupunkikeskuksissa asuvilla on useammin suoritettuna ylioppilas- tai korkeakoulututkinto, harvaan asutulla maaseudulla on taas suhteellisesti eniten pelkän peruskoulun varassa olevia. Maaseutumaisissa kunnissa asuvat nuoret voivat tutkimuksen mukaan kokonaisuudessa keskimäärin kaupunkilaisnuoria huonommin, jos tarkastellaan erilaisia hyvinvointiin liittyviä negatiivisia mittareita, joita ovat esimerkiksi toimeentulotuen, työkyvyttömyyseläkkeen tai kuntoutuksen saaminen, mielenterveyden ongelmat tai rangaistusmääräykset. Tutkijat ovat arvioineet tämän johtuvan erilaisten palveluiden keskittymisestä kaupunkeihin, jolloin nuorten tarvitsemat lähipalvelut, kuten koulutus ja nuorisotyö, karkaavat maaseudun nuorten ulottumattomiin.
 

Nuorisopolitiikalla vahvistetaan hyvinvointia

Nuorisotyö lähtee liikkeelle nuorten tarpeista ja nuorisotyön kentällä nuoret nähdään lähtökohtaisesti kykenevinä, osallistuvina ja aktiivisina – ja hyvä niin. Nuorisotyöhön työnä liitetään usein erilaisia ongelmia ennaltaehkäisevä luonne, nuorten omaehtoinen toimijuus sekä yhteisöllinen ja ryhmäkeskeinen toiminta. Samaan aikaan niiden rinnalla korostuu kunkin nuoren yksilöllisyyden, ainutlaatuisuuden ja omaleimaisuuden tukeminen. Nuorisotyön ajatellaan lähtökohtaisesti olevan tavoitteellista toimintaa ja rakentuvan kasvatuksellisille prosesseille, joiden tavoitteet liittyvät nuoriin sekä nuorten suhteisiin omaan ympäristöönsä, yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin.
 
Nuorisotyössä tulee kiinnittää huomiota myös nuorten kanssa työskenteleviin aikuisiin ja heidän rooliaan voidaan tarkastella monella tapaa. Yksi näkökulma on kiinnittää huomio aikuisen kasvatusoikeuteen ja -vastuuseen. Se tarkoittaa aikuisten aktiivista roolia: aikakaudesta ja työmuodosta riippuen aikuisen rooli vaihtelee välittäjästä, tulkin ja ohjaajan kautta toiminnan mahdollistajaan.
 
Nuorisotyölle voidaan hahmottaa erilaisia tehtäviä. Sellaisiksi nähdään nuorten sosialisaation tukeminen, inhimillisen kasvun ja positiivisten oppimiskokemusten mahdollistaminen sekä näissä kehityskuluissa ilmenevien puutteiden tai vaikeuksien korjaaminen. Lisäksi nuorisotyöllä pyritään vaikuttamaan yhteiskunnan nuorisotyölle osoittamien voimavarojen määrän ja suuntaamiseen. Viimeksi mainittu hahmottuu yleensä nuorisotyön sijaan yleisemmin nuorisopolitiikan tehtäväksi.
 
Itse kaipaan lisää nuorisopolitiikkaa nuorisotyöhön. En tarkoita sillä pelkästään edellä mainittua nuorisotyön resursoinnin varmistamista, vaan pikemminkin nuorisotyön tulee edustaa nuorten rinnalla nuoruuden asiantuntijuutta monialaisessa ammatillisessa työssä. Nuorisotyön tulee myös rakentaa toivon kuvia.
 

Meidän on seisottava nuorten rinnalla 

Nuorten tieto- ja neuvontatyön eurooppalaiset periaatteissa tarkastellaan monelta suunnalta sitä, että nuorilla on mahdollisuus saada kattavaa, puolueetonta, ymmärrettävää ja luotettavaa tietoa, joka perustuu heidän kysymyksiinsä ja tarpeisiinsa. Tieto- ja neuvontapalvelut tarjoavat tietoa nuoria kiinnostavista aiheista eri tavoin. Palveluita tarkastellaan lähinnä suhteessa nuoreen, vaikka työssä puhutaankin saavutettavuudesta, kattavuudesta ja tarveperusteisuudesta. Tämä ei siis ole kritiikkiä työn nuorilähtöisyyteen ja nuoret toimijoiksi nostavaa lähestymistapaa kohtaan – päinvastoin.
 
Nuorilähtöisyyden lisäksi kaikessa nuorisotyössä tulisi nykyistä vahvemmin nostaa esiin myös nuorisopoliittinen asianajorooli. Ristiriitaiset yhteiskunnalliset odotukset, katkonaiset palvelupolut ja yleinen epävarmuus eivät ole yksittäisten nuorten ongelmia, vaan järjestelmässä ilmenevää heikkoutta. Tieto- ja neuvontatyöllä voidaan vahvistaa nuoren minuutta ja väylää aktiiviseen kansalaisuuteen, mutta työn ei tule keskittyä yksin nuoriin. On nähtävä metsä puilta. On pyrittävä muuttamaan huonoja rakenteita ja tiukkoja yhteiskunnallisia reunaehtoja nuoria ja nuoruutta ymmärtäväksi.
 
Haluan alleviivata sitä, että nuorten elinolosuhteiden kehittäminen on kaikkien nuorisoalan ammattilaisten työtä. Nuorten elämää koskevaa tietoutta pitää käyttää palveluiden ja järjestelmän kehittämiseen ja päättäjiin vaikuttamiseen. On seisottava nuorten rinnalla. Nuorille ei saa syntyä tunnetta, että elämä on yksin heidän käsissään ja vastuullaan ja erilaiset vastoinkäymiset ja yhteiskunnalliset tilanteet ovat yksin heidän omaa syytään.
 

Muuttuvassa ajassa tarvitaan mukautumiskykyä ja yhteistyötä

Näillä Moodi19-päivillä olemme monien ajankohtaisten teemojen äärellä. Viime päivinä olemme kuulleet ennusteita suomalaisten kuntien pienenevistä asukasluvuista. Olemme väestönkehityksen suhteen harpanneet yhdessä yössä parikymmentä vuotta eteenpäin. Monella paikkakunnalla on jo nyt todellisuutta se, että joukkuelajeja ei voida välttämättä päämäärätietoisesti harrastaa, koska ikäluokista ei saada kokonaisia joukkueita kasaan. Vertaisyhteisöjen puute tuottaa yksinäisyyttä, joka on yksilölle monin tavoin vaarallisempaa kuin tunnetut kansantaudit.
 
Nuorisotyössäkin on avattava silmät demografiselle muutokselle. Lasten ja nuorten määrä kunnissa on vähenevä joitakin kasvukeskuksia lukuun ottamatta. Pieneneville ikäluokille ei voida jatkossa tuottaa palveluita nykyisessä mittakaavassa, vaan joudutaan hakemaan uudenlaisia ratkaisuja ja yhteistyötä, jotta muutoksesta selvitään.
 
Tieto- ja neuvontatyö ei ole harvojen työtä, vaan keskeinen, kaikkea nuorisotyötä läpileikkaava näkökulma – nuoret kaipaavat rinnalle aikuisia, joiden kanssa käydä keskusteluja ja punnita erilaisia itselleen sopivia valintoja ja vaihtoehtoja. Aikuisten tuella ja ohjauksella on mahdollisuus päästä kiinni tietoon, joka nykyään hukkuu helposti yleiseen informaatiotulvaan.
 
Tieto- ja neuvontatyön ammattilaisten tehtävänä on huolehtia siitä, että kaikilla nuorten kanssa toimivilla on valmiudet ohjata ja tukea nuoria. Samalla katse on käännettävä rakenteisiin, ja tehtävä näkyväksi järjestelmän, ei yksittäisten nuorten puutteita.
 
Mari Ahonen-Walker
Erityisasiantuntija, nuoriso ja liikunta
Kuntaliitto
 
Lähteet:
Suutari & Suurpää (2001): Erottautumista, kiinnikkeitä ja irrallisuutta. Teoksessa Suutari, M. (toim.): Vallattomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 20.