Hyppää pääsisältöön
Osallistujia koulutustapahtumassa

Koordinaatti Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskuksessa päättyy 31.3.2024

Koordinaatin tavoitteena on ollut vahvistaa nuorisotyöntekijöiden ja nuorisopalveluista vastaavien osaamista nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen tavoitteista ja sisällöistä. Lisäksi tavoite on edistää ymmärrystä kyseisten palvelujen merkityksestä kaikille nuorille elämän eri vaiheissa. Pyrimme työllämme varmistamaan sen, että jokaisella nuorella on mahdollisuus tietoon, neuvontaan ja ohjaukseen.

Koordinaatti sijoittuu osaamiskeskustehtävissään rakenteellisesti osaksi Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden nuorisopalveluita.

Nuorisoalan osaamiskeskusten toimikausi päättyy maaliskuun 2024 lopussa. Siten myös Koordinaatin toiminta päättyy 31.3.2024.

Tehtävänämme on ollut tehdä tunnetuksi ja jalkauttaa nuorten tieto- ja neuvontatyön hyviä käytänteitä, jotta ne olisivat avoimesti kaikkien nuorisoalan toimijoiden hyödynnettävissä. Edistämme ja tuemme nuorten tieto- ja neuvontapalveluissa hyödynnettäviä kestäviä ratkaisuja, joilla varmistetaan palvelujen laatua sekä työntekijöiden osaamista yhteisesti tuotettuja malleja ja työvälineitä hyödyntämällä. 

Koulutamme, viestimme ja tuemme kuntia ja järjestöjä maksuttomasti verkossa ja kasvokkain. Asiantuntijuutemme on myös käytössä erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä asiantuntijaryhmissä ja verkostoissa. Olemme nuorten tieto- ja neuvontatyön kansallinen ja eurooppalainen asiantuntija sekä verkostotyön edistäjä ja osaamisen vahvistaja.

Olemme toimineet Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskusta. Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskuksen muodostavat Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu oy (Juvenia), Nuorisotutkimusseura ry, Oulun kaupungista Koordinaatti, MIELI Suomen Mielenterveys ry, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry sekä osaamiskeskusta hallinnoiva Lahden kaupunki.  

Pysy ajan tasalla Koordinaatin osaamiskeskuskuulumisista

Tilaa uutiskirje!