Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

Lukuiloa!

Maailma on täynnä kirjoja, jotka herättävät meissä monenlaisia tunteita: vihaa, rakkautta, pelkoja, epävarmuutta... Joistakin kirjoista löytyy vastauksia lähes elämää suurempiin kysymyksiin. Toiset sitä vastoin herättävät vain lisää kysymyksiä.

Olen lukenut niin kauan kuin muistan ja kirjastokortti (lainauskortti lapsuudessani) oli kovassa viikoittaisessa käytössä. Kirjasto oli yhtä tuttu lapsuuden "leikkipaikka" kuin läheinen saha tai viereinen metsä. Kotona jouduin välillä lukukieltoon, kun nenä oli aina kiinni kirjassa. Kesäisin piilouduin mummolan maakellarin vintille lukemaan vanhoja lehtiä ja sarjakuvia. Kaikki lukeminen kelpasi, kunhan sitä vain oli.

Tunnustan olevani kirjahullu. Tai ehkä paremminkin tekstihullu. Rakastan lukemista ja erityisesti uuden oppimista. Olen itselleni välillä rasittavuuteen saakka innokas tietämään, oppimaan ja ennen kaikkea ymmärtämään asioita. Pohdin millaisia asioita maailmalla liikkuu, miten niistä puhutaan ja kirjoitetaan ja miksi. Miten ne liittyvät jo olemassa oleviin asioihin ja millaisia linkityksiä teen vanhan ja uuden tiedon välillä? Osaanko tuottaa kaiken tämän tiedon ja ymmärryksen kautta jopa uutta tietoa?

Oivallus ja ymmärrys tuovat elämyksiä ja iloa, jotka tuovat taas varmuutta muodostaa omia mielipiteitä ja auttavat hahmottamaan maailmaa aina uudelleen ja uudella tavalla.

Tämä pätee myös työelämään ja tapaan tehdä työtä. Pyrin perehtymään nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen uusimpiin julkaisuihin, tutkimuksiin, raportteihin ja väitöskirjoihin. Seuraan myös muiden alojen julkaisuja ja tutkimusta. Kaiken tämän tiedon runsauden keskellä prosessoin lukemaani ja yhdistelen välillä outojakin asioita yhteen. Aina en saa palapelin palaa asettumaan kohdalleen ja siirrän pohdintani odottamaan lisäsytykkeitä myöhempää käyttöä varten. Joskus jokin pieni tiedonsiru satunnaisesta artikkelista tai kuvasta sysää ajatuskulun uudelleen liikkeelle.

Onni on tehdä nuorisotyötä maassa, jossa tietoa on saatavilla vapaasti ja ilmaiseksi. Onni on olla nuorisotyöntekijä maassa, jossa tutkimus nuorista on laadukasta ja runsasta.

Tiedon hallinta ja kriittinen lukutaito ovat taitoja, joita voi kehittää. On tärkeää osata tehdä valintoja ja perustella niitä. Mikään aika maailmassa ei riitä perehtymään kaikkeen tietoon, mutta työni kannalta keskeiset uudet tuulet tulee olla hallinnassa. Tässä oivallisena apuna ja tukena on Nuorisotiedon kirjasto. Suosittelen kaikkia nuorisotyön toimijoita tutustumaan kirjaston tietokantaan ja hyödyntämään sen palveluita. Palvelu on huippua ja aina yhtä asiantuntevaa!

Vaikka kirjoja julkaistaan yhä enemmän vain verkossa, täytyy tunnustaa, että se ihan oma painokappale omine merkintöineen ja kymmenine post it- lappuineen on jotenkin vaan niin paljon enemmän. Mutta se, miten ja mistä lukee, ei olekaan tärkeintä. Tärkeää on se, että on avoin ja utelias maailmalle. Ja lukeminen on erinomainen tapa avartaa omaa ymmärrystä maailmasta ja työstä jota tekee.

Nuorisotiedon kirjasto

Marraskuisin terveisin,

Jaana Fedotoff
Koordinaatin kehittämispäällikkö