Syyskuu 2010
 

PÄÄKIRJOITUS

Monikulttuurisuus on asenne


Monikulttuurisuus on tänä päivänä pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Erilaiset kulttuurit kohtaavat enemmän kuin koskaan, ihmisten liikkuvuus lisää kulttuurien kohtaamista. Monikulttuurisesta yhteiskunnasta puhuminen voi tarkoittaa monia eri asioita. Aina ei kuitenkaan määritellä tarkasti, mitä milloinkin tarkoitetaan.

Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kansainvälistymisen toimintasuunnitelman johtoajatuksena on, että monikulttuurisuustyö ei ole pelkästään nuorisotyötä maahanmuuttajien parissa vaan koko nuorisotoimintaa läpäisevä asenne. Monikulttuurisuustyötä ei tule myöskään nähdä erillisenä sektorina. Samaisessa toimintasuunnitelmassa on myös tiivistetty monikulttuurisen nuorisotyön tavoitteeksi yhdenvertaisuuden edistäminen, erilaisten taustojen ja tarpeiden huomioiminen työntekijöiden toimesta sekä nuorten keskinäisten suhteiden ja yhdenvertaisuuden edistäminen ja mahdollisen syrjinnän poistaminen.

Tärkeintä monikulttuurisuustyössä on kuitenkin asenne. Koordinaattori Anu Holappa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta vertaa Koordinaatti.fi -verkkolehden haastattelussa monikulttuurisuutta päihteettömyyteen, joka tänä päivänä on nuorisotyöntekijöille itsestään selvä, työhön kuuluva arvo. Samalla lailla hän toivoo, että myös monikulttuurisuus olisi kaikkien selkäytimessä oleva asia, jonka huomioimista ei tarvitsisi erikseen korostaa tai tuoda esille. Omien asenteiden tunnistaminen, ennakkoluulojen kohtaaminen ja käyttäytymismallien tarkastelu on tärkeää. Myös toimintatavat on otettava tarkasteluun. Suomalainen tapa ei ole aina ainoa ja oikea, myös toimintatavoissa voidaan joustaa. Asenteesta ja tiedonpuutteesta kertovat haastattelussa myös nuorisotiedottaja ja hankekoordinaattori Hanna-Maria Parviainen ja monikulttuurisen nuorisotyön ohjaaja Svetlana Sivil Vaasasta, Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Reimarista.

Miten monikulttuurisuus ilmenee nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden asiakkuuksissa? Millaisia haasteita monikulttuurinen toimintaympäristö asettaa työntekijöille? Miten me voimme olla edesauttamassa asianmukaisen tiedon levittämisessä, rasismin ennaltaehkäisyssä ja suvaitsevaisuuden edistämisessä? Tätä on syytä pohtia ja lokakuun kehittämispäivillä monikulttuurisuus onkin nostettu pohdittavaksi teemaksi yhdessä työpajassa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan työryhmän ajatuksia ja toimenpide-ehdotuksia.

Mika Pietilä
suunnittelija

***************************

Koordinaatin lokakuun numero julkaistaan poikkeuksellisesti 15.10. Lehden teemana ovat 4.-6.10. järjestettävät nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kansalliset kehittämispäivät.

 
  << takaisin edelliselle sivulle

TOIMITUS

Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskus
Nuorten neuvontapalveluiden kansallinen
koordinaatio- ja kehittämiskeskus
Päätoimittaja Kaisu Haapala
Toimittajat Jaana Fedotoff ja Mika Pietilä
Toimituskunta Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden verkosto, ulkopuoliset avustajat
e-mail: jaana.fedotoff@ouka.fi ja mika.pietila@ouka.fi
Toimituksen osoite:
PL 16, 90015 Oulun kaupunki

YHTEISTYÖSSÄ


INFO

Toimitetteva aineisto: Juttujen suositeltava merkkimäärä tulisi olla maksimissaan n. 2500. Kuva-aineisto toimitetaan jpg- tai gif-muodossa.
Kuvien suositeltava tiedostokoko tulee olla alle 500 kilotavua ja pisin sivu alle 800 pikseliä.