Keskipisteessä

Mitä kuuluu kentälle? Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
ympäri Suomen kertovat.

30.09.2014

Verkkoneuvontaa kehitetään Kuusamossa monialaisessa yhteistyössä

Kuusamossa on toteutettu OKM:n hankerahoituksen avulla Winssi-chat, jonka ideoinnissa ja toteutuksessa nuoret ovat olleet vahvasti mukana. Chattia pyöritetään monialaisessa yhteistyössä 13 ammattilaisen voimin.

 

03.06.2014

Porvoo kehittämässä nuorten verkko-osallistumista

Työnimellä Nuorten kanava kehitettävästä palvelusta tulee valtakunnallinen työkalu nuorille verkko-osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Porvoo on ollut mukana konseptoimassa Nuorten kanavan ympärille rakentuvaa kattavaa palvelukokonaisuutta.

 

28.04.2014

Nuortennokia.fi

Nuortennokia.fi-verkkopalvelu tarjoaa nuorille tietoa, ohjausta ja neuvontaa sekä parantaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Nuoret voivat itse osallistua verkkosivujen toteutukseen. Nokian kaupungin innokkaat ja positiivisesti sivustoon suhtautuvat nuoriso-ohjaajat ja aktiivisesti Nuortennokiaa tuottavat nuoret mahdollistavat hankkeen pysyväksi toiminnoksi Nokian nuorisopalveluiden sisällä.

 

31.03.2014

Nuorten itsensä näköistä sisältöä

Valkeakosken kaupungin Nuortenkoski.fi-kehittämishankkeessa toteutettiin verkkopalvelu, jonka sisältöä nuorten mediaryhmät itse toimittavat. Toiminnan myötä nuoret paitsi toteuttavat juttuja itseään kiinnostavista arkisista asioista, pääsevät myös esimerkiksi haastattelemaan omia idoleitaan.

 

Pages