Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

22.08.2018 14:31

Haussa: juttukaveri tolkun tekemiseen

Elämme maailmassa, jossa jatkuva uuden oppiminen on samaan aikaan etuoikeus ja velvollisuus. Tietoa on saatavilla helpommin ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin historian aikana. Samaan aikaan maailma ympärillämme muuttuu nopeammin kuin koskaan ennen. Ongelmaksi muodostuukin tahdissa mukana pysyminen ja itselle oleellisen tiedon erottaminen valeuutisten, kissavideoiden ja meemien virrasta. Nuorten tieto- ja neuvontatyön painopiste onkin siirtynyt tiedon tuottamisesta tolkun tekemiseen.