Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

21.09.2018 10:33

Medialukutaitoa nuorille käytännön aktiviteettien avulla

Koordinaatti osallistui viime viikolla osana Euroopan neuvoston North-South Centren Media Literacy Task Forcea kansainväliseen University on Youth and Development 2018 –tapahtumaan Espanjan Mollinassa.

08.06.2018 14:28

Nuorten medialukutaidon edistäminen

Useissa eurooppalaisissa nuorisoalan verkostoissa keskustellaan siitä, kuinka nuorisotiedotustoimijoiden tulisi ottaa vahvempaa roolia nuorten media- ja informaatiolukutaidon edistämisessä. Keskustelu muun muassa ERYICAn (European Youth Information and Counselling Agency) , EYCAn (European Youth Card Association) ja Eurodeskin kanssa aloitettiin vuonna 2016 hyvissä yhteistyöllisissä merkeissä.

04.12.2017 09:45

Työkaluja nuorten osallisuuden ja vastuullisen vaikuttamisen edistämiseksi

Euroopan neuvoston North-South Centren juuri aloittanut medialukutaidon työryhmä työstää välineitä medialukutaidon edistämiseksi. Koordinaatti on mukana työryhmässä ja tuo siihen nuorten tieto- ja neuvontatyön näkökulmaa.