Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

20.04.2017 10:07

Koulutuksen täyteisen kevään terveiset "pohjanmaiden" alueelta!

Kevät on kulunut aluekoordinoinnin osalta aikamoisessa hujauksessa ja pian kesä jo kolkuttaa ovelle. Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinoinnin vuoden 2016 hankekausi on tulossa pian päätökseen.

Kuluvalla hankekaudella alueen painopistealueet ovat olleet palveluiden arvioinnissa, seurannassa ja vaikuttavuudessa, yhteistyön kehittämisessä turvapaikanhakijanuorten neuvonnassa ja ohjauksessa, vertaistiedotuksen kehittämisessä sekä alueellisen koulutuksen järjestämisessä.