Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

10.11.2016 10:08

Kenelle viestin sosiaalisessa mediassa?

Kävimme kuluneella viikolla lähes koko Koordinaatin henkilöstön voimin kouluttautumassa sosiaalisen median sisältömarkkinointiin ja sisällöntuotantoon. Koulutuksesta saatiin muutamia työkaluja hyödynnettäväksi some-sisältöjen suunnitteluun ja ajattelin laittaa heti hyvän kiertämään.

14.09.2016 15:38

Verkostot ja viestiminen

Markkinointi ja palveluiden näkyvyys ovat olleet lähiaikoina Koordinaatin agendalla, sillä kävimme vastikään kouluttautumassa muun muassa hakukonelöydettävyydestä sekä YouTube- ja bannerimainonnasta. Koulutuksen myötä tuli tarkemmin pohdittua, miten Nuortenideat.fi-palvelua voisi pitää aiempaa paremmin esillä ja miten tukea erityisesti sitä käyttävien organisaatioiden edustajia, joiden vastuulla on markkinointi ja viestintä paikallisella tasolla.

05.02.2016 12:35

Terveisiä postitustalkoista!

Koordinaatin toimistolla on näkyny muuttohulina konkreettisesti käytävillä ja työhuoneissa. Ensimmäinen etappi oli nimittäin tänään aamulla. Olemme jo suurimmaksi osaksi inventoineet markkinointimateriaalit, joita kaappien kätköistä ja kellarista löytyi. Tänään lähti myös postiin materiaalipaketti Nuortenideat.fi-palvelun käyttöön ottaneille toimijoille!

04.12.2015 08:26

Printtimateriaalikasojen keskellä

Markkinointi keskittyy yhä enemmän digitaaliseen maailmaan, mutta vanha kunnon printtimateriaalikin pitää pintansa aina vain. Tämä näkyy Koordinaatin toimistolla varsin konkreettisesti. Säilytystilat materiaaleille ovat melko rajalliset, joten jokaisen työhuoneen nurkat ja kaapit ovat pullollaan mitä erilaisempia printtimatskuja. On julisteita, esitteitä, flyereita, purukumia, pinssejä, pipoja ja paitoja. Tarroja, kortteja, kyniä ja mukeja. Kasseja, karkkeja, palloja ja heijastimia.