Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

18.01.2016 17:45

Uusi vuosi - uudet kujeet

Omalla kohdallani uusi vuosi käynnistyi mieluisasti. Pitkään suunniteltu matka Yhdysvaltoihin Washington DC:hen ja New Yorkiin toteutui. Kymmenen päivän matka oli rentouttava ja täynnä uusia elämyksiä, vähän seikkailuakin.

02.09.2015 16:16

Kuinka se loma sujuikaan?

Palaan takaisin aiheessa kesäkuun alussa kirjoittamaani blogikirjoitukseen. Kirjoituksessani pohdin sitä kuinka omalla kohdallani ajattelin loman aikana palautua työstäni.

10.06.2015 14:39

Lomakausi on alkanut

Joka vuosi se sieltä vaan tulee. Nimittäin kesä ja kesäloma. Välillä keskellä talvea tuntuu siltä, että kesä on vielä niin kaukana. Toisaalta taas päivät, viikot ja kuukaudet vyöryvät eteenpäin niin, että aika ei tunnu riittävän mihinkään.