Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

Verkkovaikuttamista oppimassa

Aloitin työni Koordinaatissa maaliskuun puolessa välissä. Hyppäsin mukaan tiimiin varsin mielenkiintoisessa vaiheessa, sillä syksylle on tulossa monta tapahtumaa ja projektia, joiden tekeminen on jo eri vaiheissa. Osa omaa työnkuvaani on nimittäin juurikin koulutusten ja tapahtumien organisointi ja toteuttaminen, joten hyppäsin mukaan suoraan pallomereen. Toimetonta hetkeä ei varmasti ehdi syntymään tulevalla kesälomakaudellakaan.

Oltuani nyt kuukauden töissä pääsin kokemaan ensimmäisen työmatkani. Maanantaina 18.6. lähdimme Merja-Maarian kanssa Tallinnaan osallistumaan eXploring Youth eParticipation -seminaariin. SALTO-YOUTH Participation & Information Resource Centre (SALTO PI) on osa Euroopan Komission Erasmus+ -ohjelmaa, ja seminaarin järjestivät SALTO PI:n kanssa yhteistyössä Viron, Saksan ja Latvian Erasmus+-toimistot ja sekä IJAB. Meitä suomalaisia oli paikalla viisi, neljä oppimassa Erasmus+: Youth in Action -hankkeen kautta ja Merja-Maaria pitämässä työryhmää ja esittelemässä Nuortenideat.fi-vaikuttamispalvelua yhtenä esimerkkinä verkkovaikuttamisen työkaluista.

Mitä oli eXploring Youth eParticipation?

Seminaari oli kolmipäiväinen tapahtuma, johon osallistui yhteensä lähes 80 ihmistä 30:stä Euroopan maasta. Seminaari järjestettiin kauniin kesäisessä Tallinnassa Kultuurikatel-tilassa, joka on kulttuurikeskukseksi uudistettu vanha sähkölaitos lähellä Vanhaa Tallinnaa ja satama-aluetta.

Päivät kuluivat tiiviisti erilaisiin luentoihin ja keskusteluryhmiin osallistumalla ja muihin kävijöihin tutustumalla. Joukossa oli niin alan konkareita kuin aivan vasta valmistuneita: osa oli tullut jakamaan tietoa ja kokemuksia alasta, osa taas oppimaan jotain täysin uutta, mitä voisi viedä omaan maahansa jaettavaksi. Vaikuttavaa oli tunne siitä, kuinka kaikki erilaisista kulttuureistaan, tyyleistään ja taustoistaan huolimatta olivat yhteisen päämäärän - laadukkaan nuoristyön tavoittelun - yhdistämiä. Jokainen kuului porukkaan ja sopi mukaan itsenään.

Saimme kokea World Cafe -ryhmät, koettaa kehittää omaa projektia ja syventää tietoamme verkkovaikuttamiseen liittyen, kuunnella mielenkiintoisia puhujia ja tutustua Toolfairissa erilaisiin verkkotyökaluihin, joiden avulla nuorten osallistaminen netissä voi olla entistä helpompaa ja mielenkiintoisempaa. Key note -puhujat valottivat nuorten osallistamisen teoriaa, hyviä online-työkaluja ja Big datan merkitystä. Kaikkiaan jokainen oppi varmasti jotain uutta, syvensi tietoa entisestään tai sai välitettyä omia hyödyllisiä kokemuksiaan eteenpäin.

Mitä kaikesta jäi käteen?

Kokemuksena ensimmäinen seminaarimatkani kattoi kaiken, mitä tässä vaiheessa kannattaa oppia: sain mainion tietopaketin verkkovaikuttamisen palveluista sekä kätevistä työkaluista, tutustuin moniin alan tärkeisiin eurooppalaisiin nimiin ja näin, miten hyvin järjestetty ja mielenkiintoinen seminaarikokonaisuus toimii. Kaikkea tätä ja muita opittuja asioita pystyn varmasti hyödyntämään monessa paikassa työssäni vielä pitkään. Näillä eväin on hyvä lähteä tekemään laadukkaita tapahtumia Koordinaatille.

Kesäterveisin, Elisa

Kuva 1. Suomen edustus reissulla: Satu Velasco, Sami Taponen, Virva Viljanen, Merja-Maaria Oinas ja Elisa Hietala. Kuva 2: Kaikki seminaariin osallistuneet. Kuvaaja: ei tiedossa.