Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

Uutta verta ja vauhtia viestintään

Koordinaatin kevään suunnittelupäiviä vietettiin tällä viikolla kokonaisen kolmen päivän verran. Intensiivisten päivien aikana käytiin läpi kesän ja syksyn työtilannetta sekä rukattiin kalenterit ajan tasalle. Yhtenä isompana kokonaisuutena käsiteltiin Koordinaatin viestintäsuunnitelmaa, jonka tekeminen on ollut omalla työpöydälläni kevään aikana. Tavoitteena on tehdä konkreettinen suunnitelma, joka toimii työkaluna meille kaikille arjen työssä.

Olemme saaneet tiimiin kaksi uutta työntekijää, jotka osin tulevat jakamaan viestinnän vastuuta kanssani. Viime syksynä aloittanut Kristiina on ottanut haltuunsa selvitykset ja julkaisut sekä niihin liittyvän jalkauttamisen ja viestinnän. Muutama viikko sitten porukkaamme vahvistamaan saapui Elisa, jonka vastuulle kuuluvat tapahtumat ja niihin liittyvä viestintä sekä sidosryhmäviestintä. Tulemme syksyn aikana tehostamaan erityisesti sidosryhmille suunnattua viestintää ja otamme käyttöön myös uusia viestinnän kanavia. Niistä kuulet lisää myöhemmin.

Yhtenä tavoitteenamme osaamiskeskuskaudelle 2018-2019 on viestinnän tehostaminen ja kehitettyjen toimintamallien sekä työkalujen jalkauttaminen laajasti nuorisoalan käyttöön. Tähän on saatu myös lisäresursseja, joten olen luottavaisin mielin, että tavoitteeseen myös päästään. Tehtävää on todella paljon, mutta hyvällä suunnittelulla kokonaisuus varmasti saadaan hallintaan ja tuloksia aikaiseksi.

Lopuksi vielä muistutus uutiskirjeistämme. Tietosuoja-asetuksen voimaantulon myötä olemme pyytäneet kaikkia uutiskirjeiden tilaajia vahvistamaan tilauksensa ja hyväksymään asetuksen mukaiset käyttöehdot. Jos et ole sitä vielä tehnyt, eivät viimeisimmät uutiskirjeemme ole enää kolahtaneet postilaatikkoosi. Mikäli kuitenkin haluat uutiskirjeitä jatkossakin, käy vahvistamassa käyttöehdot sähköpostiisi tulleen viestin kautta. Vaihtoehtoisesti voit etsiä minkä tahansa vanhan uutiskirjeen ja päivittää tietosi sen lopussa olevan linkin "Päivitä tilausasetuksiani" kautta. Kaikki uutiskirjeemme ovat tilattavissa Koordinaatin sivujen kautta.

Aurinkoista kesää!

-Heidi