Helmikuu 2017

Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

27.02.2017 12:08

Nuorten liikkuvuus: hyödyt ja hidasteet

Helmikuun 9. päivänä Luxembourgin yliopisto ja ERYICA (European Youth Information and Counselling Agency) järjestivät yhteistyössä Open Dialogue Day on Youth Mobility and Youth Transitions -seminaarin Brysselissä osana MOVE-projektia (2015–2018), jossa ERYICA on kumppanina. Päivään osallistui muun muassa nuorisotyöntekijöitä, poliittisia päätöksentekijöitä ja runsaasti muita nuorten liikkuvuusasioiden kanssa työskenteleviä tahoja.

13.02.2017 10:27

Kuka olen netissä?

Viime viikolla vietettiin valtakunnallista Mediataitoviikkoa. Koordinaatti järjesti Mediataitoviikolla ryhmächatin, jonka teemana oli yksityisyys ja yksityisyydensuoja netissä. Chat oli avoin kaikille nuorille, nuorten parissa toimiville sekä aiheesta kiinnostuneille. Keskustelu aiheesta oli todella vilkasta!

01.02.2017 12:38

Miten tehdä kuvia sosiaaliseen mediaan?

Osallistuin hiljattain some-aiheiseen verkkokoulutukseen, aiheena oli tällä kertaa kuvien tekeminen sosiaalisen median palveluihin. Osa koulutuksessa esitellyistä kuvankäsittelyn ilmaissovelluksista oli jo entuudestaan tuttuja ja testattuja, mutta muutamia hyviä uusia vinkkejä sain myös. Tässä muutama poiminta koulutuksen annista.