Lokakuu 2014

Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

24.10.2014 09:57

Osallistavaa mediakasvatusta

Koordinaatti on ollut yhtenä kumppanina media-alan koulutushankkeessa ja pääsin sen puitteissa olemaan mukana syksyllä järjestetyllä koulutuskiertueella. Lasten oikeudet mediassa, lasten mediakulttuuri ja media-ammattilaisen vastuu -koulutuspäivä kiersi kuudessa eri oppilaitoksessa eri paikkakunnilla. 

17.10.2014 10:15

Arviointia, merkityksiä, vaikutuksia...

Arviointiin on kiinnitetty kasvavassa määrin huomiota. Ainakin tältä tuntuu, henkilökohtaisesti olen ehkä kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota kun omissa opinnoissani olen tehnyt vaikutusten arviointiin liittyvän kehittämisprojektin ja nyt työstän aihetta gradun muodossa eteenpäin. Arviointiin liittyvät erilaiset prosessit sekä merkitys ja vaikutus käsitteinä ovat avautuneet itselleni viime viikkoina tarkemmin.

13.10.2014 15:01

Koordinaatin uusi vahvistus esittäytyy

Lokakuun alusta saakka olen vahvistanut Koordinaatin tiimiä projektityöntekijänä. Työsuhteeni alkoi räväkästi Oulun rautatieasemalla junaan hyppäämällä.

10.10.2014 10:38

Kaaoksen kesyttämistä

Talvi yllätti autoilijat, syksy yllätti työläisen. Pitkä, kuuma kesä vaihtui kuin yllättäen kylmyyteen ja värikkäisiin puiden lehtiin teiden varsilla.

01.10.2014 08:58

Nuorille tilaa!

Näin valtakunnallisen Nuorisotyöviikon kunniaksi on hyvä muistuttaa mieliin nuorten tasa-arvoisten mahdollisuuksien vaateesta osallistua päätöksentekoon. Nuorten mahdollisuutta osallistua  yhteiskunnalliseen ja poliittiseen toimitaan tulee kannustaa ja tukea. Nuorille tulee antaa etuoikeutettu asema erilaisissa päätökseen liittyvissä toimissa kaikilla tasoilla.