Marraskuu 2013

Blogi

Koordinaatin henkilökunta on paitsi liikkuvaista, myös pohtivaista sorttia. Vapaata ajatusten jakamista ja keskustelun herättämistä varten kirjoitamme viikoittain julkaistavaa blogia. Blogissa pohdimme omaa työtämme ja työrooliamme sekä avaamme hieman, millaisista asioista ja työtehtävistä arkemme koostuu. Kommenttikentässä on aina tilaa huomioille ja kysymyksille, joten osallistu rohkeasti!

Blogin kirjoittajat

27.11.2013 13:24

Tamperetta "katsastamassa"

Kuten Heidi edellisessä blogikirjoituksessaan kertoi, niin olimme työporukalla Tampereella viime viikolla. Menimme "monta kärpästä yhdellä iskulla" -periaatteella. Tutustuimme niin nuorille suunnattuihin palveluihin kuin myös ensi vuoden kehittämispäivien mahdollisiin järjestämispaikkoihin.

20.11.2013 09:43

Ennakoiva lintu madon nappaa

Tuskin oli saatu edelliset kehittämispäivät alta pois, kun jo ryhdyttiin haarukoimaan mahdollisuuksia seuraavan vuoden tapahtuman järjestämispaikoiksi. Paikkakunnaksi oli valittu Tampere jo aiemmin verkostolta tulleiden toiveiden perusteella. Ja onhan Tampere paitsi hieno kaupunki, myös helposti saavutettavissa eri puolilta Suomea.

17.11.2013 18:37

Mikä ihmeen Pake?

Valtakunnalliset palvelu- ja kehittämiskeskukset eli niin sanotut "Paket" ovat kokoontuneet loppusyksyn aikana pohtimaan yhdessä nuorisotyön tunnus- ja vaikuttavuuslukuja. Samalla on pohdittu sitä, olisiko keskusten työn vaikuttavuutta mahdollista mitata samanlaisilla mittareilla ja määreillä.

08.11.2013 13:48

Reissutyön luonteesta

Yksi olennainen osa työtäni on reissaaminen. Tiesin jo työtä hakiessani, että sen edellytyksenä on matkustusvalmius. Minun näkökulmastani se oli vain plussaa tuoden työhön vaihtelevuutta. En ole kokenut reissupainotteista työtä taakaksi vaan rikkaudeksi.

05.11.2013 08:32

Kansainvälisyyden pyörteissä

Kansainväliset hankkeet ovat Koordinaatin arkea. Vuoden 2013 aikana olemme toteuttaneet yhden koulutusaiheisen miniseminaarin tammikuussa ja laajemman opintovierailun helmikuussa. Kummatkin toteutettiin Youth in Action nuorisotoimintaohjelman tuella. Koordinaatti on ollut kumppanina myös saksalaisen IJABin vetämässä verkkodemokratia hankkeessa. Sen puitteissa järjestimme elokuussa seminaarin kumppaniorganisaatioiden ja -maiden osallistujille.