Ajankohtaista

Nuorten tieto- ja neuvontatyön tuoreimmat
uutiset ja ajankohtaiset asiat.

10.06.2014

Kevään viimeinen uutiskirje

Kevätkauden viimeinen Koordinaatti-uutiskirje on julkaistu. Kirje palaa kesätauolta tiistaina 19.8. Viestintäämme voit seurata ja osallistua ennen lomia osoitteessa www.koordinaatti.fi sekä Facebookissa ja Twitterissä.

 

09.06.2014

Nuorisotyön tunnuslukujen verkostomainen kehittäminen

Nuorisotutkimusseura on käynnistänyt vuoden alussa nuorisotyön tunnuslukujen ja arvioinnin työkalujen kehittämiseen tähtäävän toimintatutkimuksellisen hankkeen, jonka rahoituksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

 

03.06.2014

Plan etsii Lapsen oikeuksien lähettiläitä

Ennakkoilmoitus hausta, joka käynnistyy 28.7.2014:

 

30.05.2014

Moniulotteinen sateenkaarinuoruus

– Oli hassua, miten meidän elämä oli normien haastamista ja muiden silmissä erilaista, vaikka me elettiin vain tavallista arkea yhdessä, kirjoittaa 1993 syntynyt vastaaja Sateenkaarinuorena nyt ja ennen -keruussa. Keruun aineistosta muodostuu monivärinen kuva sateenkaarinuoruudesta Suomessa etenkin 1990-luvulta alkaen.

 

27.05.2014

Koordinaatti-uutiskirje 10/2014

Kevätkauden toiseksi viimeinen uutiskirjeemme on luettavissa osoitteessa http://eepurl.com/VvsFn. Aiheina mm. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät, materiaalipankin materiaalit ja Me voimme vaikuttaa -opas.

 

23.05.2014

Me voimme vaikuttaa -vaikuttamisopas

Me voimme vaikuttaa on nuorten tekemä opas, joka sisältää kattavasti erilaiset tavat ja paikat vaikuttaa. Opasta ovat olleet tekemässä useat nuoret eri puolilta Suomea. Myös taitto ja kuvitus ovat opiskelijan käsialaa.

 

13.05.2014

Tervetuloa kehittämispäiville 2.-3.10.

Koordinaatti järjestää vuosittain valtakunnalliset Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät, joka on kaksipäiväinen kehittämisseminaari nuorten tieto- ja neuvontatyön palveluverkoston toimijoille, yhteistyökumppaneille sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Tänä vuonna kokoonnumme Tampereelle lokakuun 2.-3.

 

13.05.2014

Koordinaatti-uutiskirje 9/2014

Haluatko napakan koosteen Koordinaatin ajankohtaisista asioista ja nuorten tieto- ja neuvontatyötä koskevista uutisista? Koordinaatti-uutiskirjeestä sellainen löytyy, lue uusin osoitteessa http://eepurl.com/Uv-K9. Uutiskirje julkaistaan kahden viikon välein.

 

05.05.2014

Nuorisotyö sai oman eettisen ohjeistuksen

Nuorisotyöntekijät ovat saaneet oman ammattieettisen ohjeistuksensa. Useimmat ovat kuulleet lääkärikunnan eettisistä ohjeista eli Hippokrateen valasta ja monella muullakin alalla, esimerkiksi toimittajilla, opettajilla ja lakimiehillä on omat eettiset ohjeensa, mutta nuorten parissa työskenteleviltä nämä ovat puuttuneet.

 

30.04.2014

REHTI avasi ovensa Kuopiossa

Nuorten ohjaus- ja tukikeskus REHTI avaa ovensa Kuopiossa osoitteessa Kauppakatu 44 vappuaattona. Toimitilat löytyvät Kulttuuriareena 44:n 2. kerroksesta, ja oma sisäänkäynti sijaitsee Lapinlinnankadun puolella. Ovet ovat avoinna avajaispäivänä klo 10-15, jolloin tulevasta toiminnasta voi kysyä lisää hankehenkilöstöltä.

 

Pages